261

Ida Schauman

"Euroopan kohtalonkysymyksiä - ilmastonmuutos, talous, turvallisuus ja ihmisoikeudet - ei voida jättää populistien päätettäviksi. Minä uskon, että Euroopan ja Suomen tulevaisuus on valoisa, jos päätämme seisoa historian oikealla puolella."

Olen Ida Schauman ja haluan olla edustajasi Euroopan parlamentissa. Määrittelen itseni itsenäisesti ajattelevaksi sosiaaliliberaaliksi feministiksi.

Huhtikuussa 2017 lähemmäs tuhat turkulaista valitsi minut edustajakseen Turun kaupunginvaltuustoon. Tehtävä on mielenkiintoinen ja vaativa. Siitä lähtien edustan myös RKP:ta Turun kaupunginhallituksessa. Työelämässä olen muun muassa toiminut RKP-nuorten puheenjohtajana, eduskunta-avustajana sekä viestintäkonsulttina. Nykyisin toimin Suomen Pakolaisavun vaikuttamistyön päällikkönä.

Vuosien aikana olen muuttanut paljon ja olen ehtinyt asua Italiassa, Ruotsissa ja Englannissa. Maiden ja ympäristöjen vaihtaminen on tehnyt minusta ulospäinsuuntautuneen ja pelottoman. Tämä näkyy myös ammatinvalinnassani Suomen Pakolaisavussa aikamme yhden haastavimman aiheen parissa – siirtolaisuus.

Muuttaminen on myös tuonut kiinnostuksen eri kulttuureja ja kieliä kohtaan. Kielitaitoni toivat minulle ensimmäisen työpaikkani Sergiossa Turussa.

Nautin uusien ja vanhojen ystävien tapaamisesta, vanhan rock-musiikin kuuntelemisesta, sekä rajojeni haastamisesta ruuanlaitossa. Minulla on aikaisemmin ollut hevonen, kaipaan sitä paljon. Päiväni ei pääse vauhtiin ilman aamukahvia.

Olen aina ollut kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Jotkut sanovat ettei maailmaa voi muuttaa. Pidän päättäväisesti kiinni siitä, että maailmaa voi muuttaa. Täytyy vain olla tarpeeksi kärsivällisyyttä, kunnianhimoa ja sitoutumista.

Nimi: Ida Schauman
Syntymävuosi: 1989
Kotipaikka: Turku
Titteli: Vaikuttamistyön päällikkö
Sähköposti: ida.schauman@gmail.com
Puhelinnumero: 0401824969
www: https://www.idaschauman.fi
Jäsenenä:
Svenska Kvinnoförbundet
Svenska Kvinnoförbundet

Vaaliteemat

Ilmastonmuutos

Talous

Ihmisoikeudet

Tue kampanjaa

Lahjoita omalle ehdokkaallesi. Voit tehdä sen verkkomaksuna tai Mobilepayn kautta. Tietoa rahankeräyksestä löytyy täältä.